Evakko - Muut julkaisut

Muut julkaisut

Muut julkaisut sisältävät erilaisia julkaisuja, runoja ja nippelitietoa evakoista, evakkoelämästä ja sota-ajasta.

TIETO: Viljami Kalliokoski Kaarina Mattilan kummina
LEHTILEIKE: Summalaisen muisteluksia Talvisodan ajalta Kannakselta
LEHTILEIKE: Rakkaus kotiutti monen miehen - ja naisenkin - Halsualle
LEHTILEIKE: "Olimme kaikki sinivalkoisia naisia"
RUNO: Evakon Iltatähti
RUNO: Riimironikka kotirintamalla miesten kotiuttamisjuhlaan 6.12.44.

Viljami Kalliokoski Kaarina Mattilan kummina

Sallalaisten Alapi ja Hilma Kujalan tyttären Siskon kummeja olivat Hilja ja Viljami Kalliokoski. Sisko on kastettu Halsualla, jolloin kirkkoherrana oli Rosma. Kalliokosket olivat myös avanneet Siskolle tilin pankkiin. Kujalan perheessä oli ennestään toistakymmentä lasta. Sisko on asunut myöhemmin Sallan Onkamossa.

Uuno ja Martta Mattilan tytär Kaarina syntyi kesällä vuonna 1941. Maaherra, Sallan kirkkoherra, kansanedustaja ja maatalousneuvos Viljami Kalliokoski kävivät tutustumassa Sallan alueen jälleenrakennukseen ja tutustuivat Lapasaaren kylään. Paikalla ollutta kirkkoherraa pyydettiin kastamaan vauva ja kummeiksi valittiin maanviljelysneuvos Kalliokoski ja maaherra. (lähde: http://www.lapajarvi.fi/lampela/page8.html).

Summalaisen muisteluksia Talvisodan ajalta Kannakselta
Kirjoittanut Anne Rajakangas (o.s. Kirjonen)
Julkaistu Perhonjokilaaksossa 23.12.1999

Rakkaus kotiutti Sallan miehen - ja monen naisenkin - Halsualle
Julkaistu Pohjolan Sanomissa 23.1.1994

"Olimme kaikki sinivalkoisia naisia"
Julkaistu Lahtelaisessa

Evakon iltatähti

Sanat tehty Toivo Kärjen sävellykseen ”Kulkurin iltatähti”
Säv. Toivo Kärki
San. Aapo Hietalahti
Säkeet 1-5 kirjoitettu 27.3.-12, säkeet 6 ja 7 29.3.-12

Esitetty 8.6.2012 Evakot-näyttelyn avajaisissa
Laulusolistina Pekka Huusko ja säestäjänä Ilkka Kauppinen

Nyt aatoksin palaan taas vuosien taa,
hetkeen kun evakkohon lähdin.
Käskettiin matkalle lähteä vain,
yksi ei käskenyt johdatti vain:
Evakon iltatähti, evakon iltatähti.

Ei matkasta jaettu tietoakaan,
silloin kun evakkohon lähdin
Synkällä mielellä lähteä sain,
Yksi mun mieltäni kirkasti vain:
Evakon iltatähti, evakon iltatähti.

Ei matkalle ohjeita annettu ei,
silloin kun evakkohon lähdin.
Hyljätä taasen mä kotini sain,
yksi ei hyljännyt opasti vain:
Evakon iltatähti, evakon iltatähti.

Ei kotia ollut, oli raunio vain,
nyt huomasin sen palatessain
Syytöksin sydämeeni lohtua hain,
yksi ei syyttänyt lohdutti vain:
Evakon iltatähti,evakon iltatähti

Läpi kosteiden silmien, kyynelten,
katselen kodin raunioita.
Näen siitä pelkästään tuhkan tuon vain,
Yksi mun tuskaani ymmärsi kai?
Evakon iltatähti, evakon iltatähti

Ei mieleni koskaan sitä ymmärtänyt,
miks´ kodit on poltettu meiltä?
Kuitenkin Sallaan taas palata sain.
Tänne mun kulkua johdatti vain.
Evakon iltatähti, evakon iltatähti

En hetkeä tuota mä unhoittaa voi,
Sallasta evakkoon kun lähdin.
Nyt enää en syytä kohtaloain.
Elämän taival on sittenkin vain
Kohtalon johdatusta, kohtalon johdatusta

Riimironikka kotirintamalla miesten kotiuttamisjuhlaan 6.12.44.
(runon toiseksi viimeinen säkeistö kertoo evakoista)

Kirjoittanut Arvi Hietalahti
Julkaistu Halsuan joulu 2004 -lehdessä

Jospa tässä juhlassamme,
vielä vähän pakisen.
Pistän muistiin pikkuruisen.
Jälkipolven nähtäväksi,
miten täällä runnattihin,
kotoisilla tanhuvilla,
miesten ollessa sodassa,
tappelussa tukalassa,
Sagemannin saparonaruna,
kohti suurta idän maata
venäläisten venyttämää

Touhuttu on täällä silloin,
tosissansa tuiverrettu.
Tutat tukkimetsissä,
akat auran kurjessa,
pojat puita pilkkosivat,
penskat kaikki kasvimailla,
joskus töissä raskaissakin,
auttelivat aikuisia
talkootouhun tohinassa.

Eipä paljon sureskeltu,
töiden suurta runsautta.
Kynnettihin, karhittihin,
istutettiin itämähän,
kaikki vilja kasvamahan.
Korjattiin myös aikanahan,
ravinnoksi sotamiesten,
oman hengen pitimiksi,
eläintemme eineheksi.

Tavaroista tuli puute,
loppui kengät kelvottomat
pyöräin kumit puhkesivat,
auton renkaat ratkesivat
häkeltyivät häkämyllyt,
remontissa retkottivat,
päivät monet pääksytyksin,
meni viikotkin visusti.

Kauppiaatkin kakisteli,
kuivanlaista kurkkuansa,
ostajalle näyttelivät,
paperista paulakenkää,
joiss´ on pohjat vanerista,
kanta koivusta kovasta,
sitkeästä Suomen puusta.

Tarvittu ois´ naulojakin,
pärekaton korjaamiseen,
kärryn lavan laittamiseen,
siteheksi silppupöntön,
reikihin rekirautojen,
kengitykseen ruunarukan,
kavioiden kantimiksi.

Kului viimein vaattehetkin,
vähenivät vähitellen,
loppui paidat paikalliset,
hameet ratkes hajallensa,
katkes housun kannattimet,
repes reiät lakanoihin.
villa kului viltistäkin,
reunat raanuista rapisi,
hävisi verhot akkunoista,
katosi kauniit kartiinitkin,
kävi pöytä puisevaksi,
vahakankahat katosi,
kului maali lattioista,
oheni myöskin ovesta.

Täst´ ei paljon pahoiteltu,
kannettu suuria suruja,
vaikka kahvi korvikkeeksi,
muutti makunsa pahasti,
vaipui vielä vastikkeeksi,
sitäkin vain määräseltään.
Sotki sota sokerinkin,
saannin varsin vähäksi,
katkes väliin pullan syönti,
kakut kaapista karisi,
tupakkaakin tuho uhkas,
piilotettiin paperossit,
tiskin alle tiputeltiin,
makoisimmat mahorkatkin.
Siitäkös ukot urisi,
poikasetkin porakoitsi,
jotkut naisetkin narisi.

Kansanhuolto pani määrät,
niukanlaiseksi nitisti,
luovutkset määrättihin.
Mitattihin vuodentulot,
nuuskittihin nurkkapielet,
olkikasat katsottihin,
heinäladot tutkittihin,
tarkoin pantiin paperille,
liiat vietiin valtiolle.

Näin on täällä eletty,
vitkasteltu viisi vuotta,
teidän poissa ollessanne.
Laihaksi on maakin käynyt,
ojan penkat painunehet,
veden meno vähentynyt,
pajukotkin paisunehet,
riekaantuneet riivatusti,
pientareilla kasvamahan.

Siihen vielä lisäksi,
pakkasenkin paholainen,
vakuutteli viljojamme,
pehmitteli perunoita,
rukiit kävi ruskeaksi,
ohran jyvät ohenivat,
kaurat kuoriksi kasasi.

Vielä vihon viimeiseksi,
tuho uhkas tänne tulla,
vihollinen vimmatusti,
raivas tietä rajoillemme,
ryntäs kohti Koivistoa,
valtas viimein Viipurinkin.

Raskaan rauhan saavuttua,
alkoi sitten evakointi,
vierahia saatiin tänne,
kaukaisesta pohjolasta.
Sallan mailta saatettihin,
Märkäjärveltä määrättihin,
opastettiin Onkamosta
karjoinensa, kamppeinensa,
Pois sodan jaloista,
saksalaisen tuhon alta.

Nyt on täällä tiukanlaista,
vaikka on rauha rajoillamme.
Kuinka tässä selvitähän,
keväiseen kestetähän,
vähäiseksi käy heinävarat,
ohenevat olkikasat.
Perunoista puute paha,
laihat myöskin jyvälaarit.